itke itke ruma lapsi

ihmiset on vaikeita. kai sitä ittekkin on vaikee. vaaditaan hirveesti ymmärrystä ja viisautta et pystyy tajuamaan muita ihmisiä, niitten tekemisiä ja sellasta. että kun joku sanoo jotain niin mitä se sitten tarkottaa. tai tarkottaako mitään. toisaalta jossain tapauksissa sitä tietää ihmisistä enemmän ku uskookaan. pystyy jopa ennustaa mitä käy tulevaisuudes. mä ainaki oon pystyny ainaki kerran. kun rupee jälkikätee miettii kaikkee monimutkasta, tyyliin miks toi sano sitä tätä ja se tota tai teki noin ja silleen, siinä menee vaan oma pää ihan sekaste.

mitä voi vastata kun joku kysyy sulta että miks on pitäny nii paljon satuttaa elämän? ja että millon se loppuu? millon elämä muuttuu helpommaks? mitä siihen VOI vastata?? !!!!!!! ei kukaan voi luvata toiselle että huomenna on jo helpompaa tai että viikon päästä ei tunnu enää miltään. tai että kahen kuukauen päästä sää oot ihan vitun onnellinen ja sulla on kiva punanen talo ja koira. ja akvaario. että vuoen päästä kukaan eikä mikään pysty enää satuttamaan sua. ikinä. mutta kun ei semmosta voi luvata. ei pysty. ja sitte iskee se oma turhautumus. kun tahtois sanoa toiselle että se oli siinnä. nyt kaikki vaikeudet ja sellaset loppu tähän. tahtois että toisella ois hyvä olla aina. ja sitten rupee vituttamaan kun ei pysty tekemään mitään koko asialle.

se on vähän ku kala kuivalla maalla. määä muistan elävästi miten muutama vuos sitte yks ihqu ihminen sano mulle että ilman sua oon ku kala kuivalla maalla. se on sillee aika hieno sanonta. koska kalat ei pysty hengittää kuivalla maalla. se on semmosta haukkomista. että haukkoo henkee eikä tunnu kivalta. tai oletan ettei tunnu kivalta, en oo kala en voi tietää. sellasta että elää hetken kerralla ja seuraavan hetken sitte jos jaksaa vielä sinnitellä. ja elämäähän voi usein verrata sinnittelyyn enemmän tai vähemmän. jos ei lasketa niitä köyhiä ja kurjissa oloissa eläviä ihmisiä jotka sinnittelee ruoan saannin kanssa ja sellasta ja ajatellaan tämmöstä keskiluokkasta elämää esim suomessa. sinnitellään kun tulee pettymyksiä. isoja pieniä sinnitellään niistä yli. ihan selvä juttu. sinnitellään sitte kanssa ku vituttaa; kun joku kohtelee huonosti ja sellasta. no ihan perussettiä tietäähän kaikki.

pahin sinnittely paikka on ehkä kuitenki kateus. siihen kuuluu samaan sarjaan kaikki mustis jutut ja tämmöset. on vaan niin sietämätöntä olla kateellinen toiselle ihmiselle! oon aiemminki kirjottanu ku mulla on paha tapa olla vähän kaikille muille tytöille kateellinen. esim meiän ranskanryhmässä oli semmonen tyttö jolla oli ihana tukka ja se oli muutenki sikke nätti. lisäks sillä oli aina ihania vaatteita ja sellasta. ja sitte eilen kuulin että ahhah, jogu rändöm abi oli pyytäny sitä treffeille.

ei sillä, mä henk koht musta seurustelu ja semmoset on turhaa ja tunteet on vaan perseestä ku sit vituttaa vaan aina. kuitenki se että ku joku ihan tuntematon (ne siis ei iKINÄ ollu ees jutellu sattumalta tms vaan ihan vaan oli kattonu käytävältä, kuullemma pitempäänki keränny rohkeutta) tulee kysymään tollasta. se on niinku kohteliaisuus! sama ku joku sanois oikeen vilpittömästi että ootpas sää nätti tänään. ja oikeestaan aina. vai pyytäisitkö itte jotain ei kivan näköstä deiteille? huom siis jotain jota et ees tunne!?

ku nyt päästää näihi kohteliaisuuksii, nii mitä sitte pitää sanoa jos joku sanoo että oot nätti tai kiva tukka tai hieno hame? jos sanoo että kiitos, kuullostaa itseriittoselta. ei pahalla enkä silllee mitää tarkota mutta musta se vaan kuullostaa siltä. että ois tyytyväinen itteensä ja sehän ei käy päinsä. mut mitä siihen vois muuta sanoa? heittää että oot säki ihan söpö tai hienot korvakorut tai kivat boxerit?

loppuu kone aika

haudi,
sofia