jos joskus toukokuussa

mulla on kylmä. tosi kylmä. ja salkkarit alkaa, omg hihi.

sellasta.

kävin tnä salilla vähän nostamassa rautaa. olin ihan täpinöissäni koska oli eka kerta ku ikinä meen vapaa ajalla vapaa ehtosesti salille ja teen siellä jotain älykästä! =) menin yhen kaverin kanssa joka käy suht useesti. se oli tietty kamala bodari, jätkä veti vaan jotain ihan hulluilla painoilla ihan hulluja sarjoja! mut oli kiva ku sit mua kannusti sillee tekemää että jaksaa vielä vielä yks jaksaa!!(; ja oli muutenki hirveen mukavaaa nähhä sitä piitkästä aikaa, ja kun se on aina niin kiva aina mulle! sitä kiinnostaa aina mun jutut ja kaikkee! saatiin myös vielä hyvät loppunaurut hyvälle päivälle ku ooteltiin sen bussssia=)

sinne bussipysäkille meni semmone polku lumihangessa joka oli tosi kapee. ku kävelin sitä pitkin takas monitoimitalolle ajatuksena mennä vessaan. oli miten oli menin sitä polkua ja se oli tosi ohut ja mua vastaan tuli sitten semmonen lenkkeilijä. nuori mies, ehkä parikymppinen sininen puku ja pipo, ja se hölkkäs siis mua päi ja mä hädissäni sitte eka yritin mennä tyylikkäästi sivuun väistämään mut sitte jotenki ihmeellisesti pomppauduin sinne ja se vähän virnahtikin mulle se mies. nii mulle tuli semmone juttu mieleen että jos jokainen joka siitä kävelis, ajattelis vähän tulevaisuutta ja astelis siitä polun ihan vähän vierestä lumipenkasta niin se tie levenis vaikka kuinka paljon jo jossain viikossa!! sit ei enää tartteis kenenkää hyppiä hankeen väistäessään sinipukusia nuoria miehiä(;

menin monnarille sitten ja kun löysin naisten vessan, mulle tietysti tuli heti puhelu kaverin kaverilta (tai kai se on jo munki kaveri? emt sanon nytte että kaveri) siis kaverilta joka ootti mua siellä monnarin toisessa päässä (oltiin siis sovittu että tulee hakee ja mennää meille tai jonnekki) joten juoksin sitten sinne. tosiaan, kulkuvälineenä oli mopo. pihalla -4 pakkasta (pahin liukkauskeli), vähäc lunta tien pinnassa ja sitä tuli tavaalta koko ajan lissää. mua vähän rupes hirvittämään se touhu ja kun lähettiin ajamaan (lopulta mentiin siis kaverin luo, ei meille), kiljuin alkumatkasta lähes koko ajan että hiljeempaaaaaaa ja loppumatkasta se oli muuttunu sellaseks että kirosin vaan hiljaa ittekseni että apua kuolen saaatana.... ei kuitenkaan käyny mittää vaikka vähän horjuki varsinki paluumatkal kun se (herrasmiehenä, aaw) heitti mut kotia.

toinen juttu mitä rupesin miettimään oli toi kaverin kaveri juttu. meinaan millon kaverin kaverista tulee kaveri? riippuuko se kuinka paljon soittelee/txt/juttelee msn tms? vai että kuinka paljon näkee toista tai kuinka monennen kerran jälkeen kun on nähny nii tulee kaveri? tääki on kyllä niin tulkinnanvaranen ja henk koht juttu ettei ehkä pitäis sanoo enää mittään aiheeseen liittyen.

haudi,
sofia

ps. vetäsin tnä tuolin yhen mun luokkalaisen just alta!!