hymy palaa asteittain

huomenna on mun äitin äitin vissiin 72. syntymäpvä. aika jännä sinänsä, se on eläny yli neljä kertaa pitempään kun minä! aikuisuus on mun mielestä ylipääntään jotain mitä mä en käsitä. vaikka oon vasta seittemäntoista, välillä mulle tulee hetkiä jollon musta tuntuu et mä ootan jotain sellasta tunnetta että musta tulee aikuinen. että ikään ku se ois joku hetki jolla kasvais viis senttiä pituutta ja ... jtn. mä oon myös viime aikoina miettiny tosi paljon että minkänäkönen ihminen on aikuinen? se on jollain lailla erillainen kasvoista. taisiis, kyllä mä nyt tunnistan vaikka meiän koulussa jotain muita ykkösiä, että ne ei musta näytä aikuisilta. mut mikä se sitte tekee? eihän nyt jotain ryppyjäkään heti tuu?

tänään (olin vielä muutaman asteen kuumeessa mutta muuten ihan ok, paitsi tositosi väsyneenä tietenki), mun äitin mies teki ruokaa ja me syötiin yhessä. ja me sitte puhuttiin siitäki ku mähän saan alle kuukauden päästä alkaa opetella autolla ajamista harjotusluvilla, ja oon ollu siitä aika innoissani jo pitkään. ni puhuttiin myös autoista, äitin mies sano että niissä on hulluna kaikkia ihme maksuja, vakuutuksia ja sellasta ja tietty bensaa, että se ei ois välttämättä mikään ykköshankinta. ja mä rupesin miettimään että siihen tuskin on enää ku muutama vuos aikaa nii muutan omaan kotiin, ja sit muhun iski ihan tajuttoman aikuinen olo - joka lysähti kasaan ku ilmapallo kaasuräjähyksessä ku katoin peiliin.

ihan totta, mä en näytä aikuiselta, en millään! enkä ymmärrä mikä mussa vois niin dramaattisesti muuttua että näyttäisin aikuiselta sitte muutaman vuoden päästä, ku lähen itsenäistymään ja "aikuistumaan". se on ihan ammottava aukko mun mielikuvituksessa.

kattelin tossa vkolla sairasvuoteeltani unelmien poikamiestä. siinähän on semmonen miesparka, jonka edellisen unelmien poikamiestyttö -tuotantokauden se poikamiestyttö lemppas ku se kosi sitä (siis se jätkä sitä naista). ja siis tää kuvio on hassu siks koska se edellinen unelmien poikamiestyttö oli sitä edellisen unelmien poikamiehen feidaama. haha. nojoo, siinnä jaksossa se unelmienpoikamies vieraili niitten sen valitsemien naisten perheiden luona, niitä naisia oli neljä jälellä ja sit se tiputti niistä yhen ja sit ku siinnä tuli se seuraavassa jaksossa nii mää oikeesti en tienny itkisinkö vai nauraisinko, koska siinnä näytettiin ku se mies oli porealtaassa kaikkien kaa erikseen ja homma näytti sen verran kiihkeeltä että mä vihdoin tajusin mitä mun äitin mies tarkottaa aina ku se sanoo niitä kaikkia (naisia JA sitä poikamiestä) säälittäviks.

meinaa joku ihan normaali ihminen vois tulla mustasukkaseks. se jätkä nuolee niitä kaikkia (ja yleensä en tykkää puhua nuolemisesta koska se on mun mielestä ala-arvonen sana, mut siinnä ohjelmassa kaikki pussailu on ala arvosta koska se mies pussailee kymmentä muijjaa aina vartin sisään), ja nuolemisen lisäks tossa jaksossa näytti vähän meno siltä että kyllä alkaa mennä jo pussailua pitemmälle se touhu kun niitä poreammepuuhia katteli. mä en ymmärrä missä niitten naisten itsearvostus on!! lisäks naurettavinta on se jätkä: se antaa ymmärtää olevansa herkkä ja sulonen perheenisä jolle omapoika on tärkeintä, ja sitten se menee rilluttelemaan tuommoseen teeveesarjaan. ja yhtä vitsikästä on ku ne kaikki väittää, että ne ettii elämänkumppania ja rakkautta ja avioliittoa, ku ottaa huomioon että noissa formaateissa niitten suhteet on over jo ennen ku tuotantokauden kaikki jaksot ehitään näyttää telkkarissa.

parasta sen tällä vkolla nähdyn jakson "seuraavassa jaksossa" -osiossa oli se, että ilmeisesti sen poikamiehen luo tupsahtaa se poikamiestyttö, joka sen miehen oli feidannu edellisellä tuotantokaudella sanomaan että oli tehny virheen ja tahtos sen jätkän takas. se meni jo yli. paljonkohan sillekki naiselle maksettiin että se tuli sinne sillä lailla?

eilen menin sairastamaan tädin ja serkkujen luo, mukaan lähti vaatteet, pilleripurkki ja kännykkä. jossain vaiheessa mun äitin isä, joka oli lääkäri ku oli viel töissä, kävi multa kyselemässä mun olosta ylipäänsä (ku olin kuitenki ollu jo kuumeessa about vkon verran nii se ei enää kuullemma ollu normaalia), ja sitten ku oltiin syömässä nii se tuli uuestaan tälleen "sofia, nyt mennään sairaalaan" olin aika järkyttyny että nyt hetikö, ja sitten mentiin. kirjauduttiin sisään ja mentiin oottamaan. musta kokeiltiin eka kuume, verensokeri ja verenpaine, sitte verikoe, sitte toinen verikoe ja lopulta ultraääni kuvat. kuitenki kaiken kaikkiaan mä istuin siellä noin seittemän tuntia, ja varsinki ultraääneen piti oottaa hirveesti ja sen jälkeen niitä tuloksia, joita ei kuitenkaan sitte saanu. siellä tuli vielä bonuksena semmone olo, että sairastaisin vähintään jtn syöpää. etttä fiilis oli katossa a.k.a vitutti ku viimestä päivää ja turhautti ja kaikenlisäks mun olo huononi koko ajan.

lopulta mulla alko nousta kuume taas tosi rajusti, mulle tuli ihan helvetin kylymä, mä tärisin kauttaaltani ja purskahin itkuun, ku olin koko päivän vähän pidätelly tunteita. pääsin makaamaan johonki sairaalasänkyyn joka oli semmosen julkisen käytävän kupeessa ja siinnä ihan vieressä oli joku ensiapuhuone jossa oli joku kapinoitsija-lasse, joka ei suostunu pysymään sängyssään vaikka oli kai loukkaantunu, et sille ois ollu kai terveellisintä pysyä sängyssä. se vaan oli tosi hupaisaa kuunneltavaa;

hoitaja: "pää tyynyyn lasse!"
lasse: "mun pitää mennä.. mun pitää.. poliisi!"
hoitaja: "sä oot nyt sairaalassa, sun täytyy maata että sä paranet!"

***

hoitaja: "LASSE PÄÄ TYYNYYN !"
vartija: "hei lasse sä oot sairaallassa nyt, sun täytyy totella ..."

ainaki siinnä tilanteessa se oli naurettavaa, ku makasin kuumeissani siinnä melkein keskellä ensiapua, joka oli tosiaan kiireinen illemmasta ja kuuntelin niitä keskusteluja ku se lasse ei meinannu millään asettua sänkyynsä. tai pikemminki suostunu olemaan paikallaan. me kuitenki lähettiin sieltä sitte aika pian (kello oli jotain yheksän luokkaa), ja ku päästiin kotia, lankesin sohvalle ja jäin siihe. mulle kohos kuume jonnekki neljänkymmenen tienoihin, ja olin ihan raato, huulet tuntu etäisiltä ja turvonneilta ja raajat etten pysty niitä liikuttaa. lisäks mun veli, empaattisuuksissaan, nyysi multa shaalin ja mulle tuli entistäkin kylmempi. kiitos sille.

nyt oon siis jo paljon paremmas kunnos ja mun poikaystävä on kai tulossa meille huomenna yöks; viikon pelastus, meinaa oon ollu pääasias omissa oloissani kituen tässä nää päivät. että paistaa se aurinko joskus risukasaanki vai tä!

haudi,
sofia

ps. parasta tässä kuumeessa ja sairaudessa ylipäänsä on ollu että mun maha on selkeesti litistyny!!! jäispä se tuommoseks! ei enää pömpötä niin paljoa ku seisoo!! wihiiiiiiii