meillä ei käy visa electron

tein joku pvä täl vkol galleriassa (omg) semmosen testin, missä mitattiin kuinka arvokas (rahassa) on ihminen, silleen siinnä oli että erillaiset hiukset esim eri hintasia, eriväriset silmät jne. (jos nyt rupes tosi paljon kiinnostaan nii sen koko höpön näkee kun klikkaat >tästä) tiiän et se oli läppä ja sillee ei mitenkää vakavasti otettavaks tarkotettu mut rupes silti ajatuttaan. minkälainen ihminen on arvokas? ja mikä sen oikeesti määrittelee?

on aika klisee että ulkonäkö ei merkkaa mitään, se sisäinen kauneus soopa jne joka on aina enemmän tai vähemmän valhe. ei siis en todellakaan sano ettei se kellekkään tarkota mtn mut siis noin niinku yleisesti, en usko et kukaan pystyy vilpittömästi väittämään et ainoo mikä merkitsee on luonne ja kaikki, eikä ulkonäöllä yms fyysisil jutuil oo mtn väliä. koska kuitenki aina ihmisistä ja kaikesta näkee ekana sen miltä se näyttää. jos sulla on kaks omenaa, toinen ihanan vihree (henkilökohtasesti tykkään eniten vihreistä omenoista=DD) ja toinen semmone pikkune rupu ruskee mätä, nii kumman sää syöt? sen vihreen ja hyvännäkösen todennäkösesti! syöt sen vihreen vaikka ne molemmat ois kuinka sisäisesti kauniita (vaik hienon muotoset siemenet tms..). jokaisessa meissä on enemmän tai vähemmän sitä pinnallisuutta ja semmosta kauniitten asioitten (ja ihmisten) ihailua. vaikka ei ulkonäön, nätti tukka, nätit vaatteet jne, pitäis kai määrittää ihmisen arvokkuutta, silti se tekee siitä (varsinki tuntemattomien kohalla) suurimman osan. jokainen meistä on joskus halveksinu jotakin toista, joka on näyttäny jollain tapaa omia arvoja ja mielipiteitä eriävältä.

entäs tää paljon puhuttu sisäinen kauneus ja luonne? pitäiskö niitten määrittää mimmonen on hyvä ja arvokas ihminen? ja mimmonen luonne sitten olisi semmonen hieno ja arvokas? ihanne luonne ja mieli on nykyään joku semmonen, että sulla on hyvä itsetunto, oot tietonen ittestäs mimmonen oot ja mimmosena muut sut näkee. että sä oot sosiaalinen ja iloinen luonteeltas ja tuut juttuun käytännössä kaikkien kanssa. mutta kai yhtä arvokas on semmonenki ihminen jolla on totaallisen maassa itsetunto ja omat arvot, ettei arvosta itteään minkään vertaa tai osaa oottaa toisilta ihmisiltä mitään? jos otetaan että sulla on vaikka vaan paska itsetunto. et arvosta itteäs. ensimmäinen kommentti kanssaihmisiltä on todennäkösesti syyttävä sormi joka sanoo että sä oot vaan angstinen teini, painu johonkin tsykoterapiaan. onko se arvostusta? toki jos on esimerkiks vaikka tää huono itsetunto, sitä pystyy parantamaan, vaikka psykologilla, jos ei muualla, mut se on yleensä vasta vika keino. kuitenki ku niin usein, jos on paska pvä nii em. sanat angstinen teini lipsahtaa monelta taholta ekana. ja se ei oo arvostusta.

jollakin voi olla elämän _arvot_, joita arvostetaan yleisesti. tai asenne elämään, joka saa monet kumartamaan. mut en mä tiiä, tekeekö nekään lopulta ihmistä arvokkaaks ittessään? oon vähän miettiny mikä mulle on arvokasta toisissa ihmisissä. ja tuli aika nopeesti mieleen yks juttu joka on ylitse kaiken muun. kaiken luonteen ja ulkonäön ja asenteiden ja arvojen. nimittäin läheisyys. se kun joku on vieressä ja halaa tai pitää kiinni tai että on vaan siinä mun kanssa. sitä mä arvostan eniten ja se on mulle ihmisissä kaikista maailman asioista arvokkainta.

haudi,
sofia